Merivartiomies 1950-luvulta

Mauri Ihattula syntyi 19.11.1930 Ihattulan kylässä Taivassalossa. Hän asui vanhempiensa kanssa Johtela nimisessä torpassa Mattisten kylässä Lokalahdella. Mauri kävi kansakoulua talvi- ja jatkosodan aikana. Hänen isänsä kutsuttiin nostomiehenä jatkosotaan ja määrättiin saksalaisten hevosmieheksi Kiestingin suunnalle. Mauri muisteli, kun isä tuli lomille, hänellä oli reppu ja kassi täynnä saksalaisilta saatuja säilyketölkkejä. Maurin isoäiti (isän äiti) piti leskeksi jäätyään yksin pientilaa Ihattulan kylässä. Kun isä oli rintamalla, Maurin täytyi tehdä tilan peltotyöt ja muitakin töitä koulunkäynnin ohella. Tilalla oli 15 hehtaaria viljelymaata, lehmiä ja kaksi hevosta.

Maurin isoäiti (äidin äiti) asui Uudessakaupungissa omistamassaan talossa. Hän puheli Maurille: ”Tule tänne asumaan ja mene lyseoon. Pääset varmasti sinne ja käyt koulua ylioppilaaksi saakka.” Mauri kertoi isoäitinsä ehdotuksesta äidilleen. Äiti sanoi: ”Et varmaankaan mene. Kylällä kaikki torpat ovat köyhiä. Ihmiset eivät sanoisi päivääkään minulle, koska kenenkään muunkaan kakarat eivät lyseoon mene.” Siihen aikaan ainoastaan poliisin, opettajan ja talollisen tai muuten varakkaan perheen lapset menivät lyseoon. Mauri tyytyi äitinsä tahtoon ja kävi jatkokoulun loppuun.

Uudenkaupungin Kainpirtissä oli Sakun höyrysaha, jonka oli perustanut tanskalaissyntyinen Jens Zachariassen.¹ Mauri pääsi sinne töihin. Hän aloitti juoksupoikana, eteni kärrääjäksi ja yleni apusahuriksi. Hän ajoi polkupyörällä työmatkansa.

Mauri kutsuttiin varusmiespalvelukseen Jalkaväkirykmentti kuuteen (JR 6) Turun kasarmille. JR 6:sta tuli myöhemmin Porin prikaati. Hänet komennettiin aliupseerikouluun Heikkilän kasarmille. Mauri kotiutettiin varusmiespalveluksesta alikersanttina, ja hän palasi Sakun sahalle töihin.

Maurin koulukaveri Hemmo Lehtonen asui Pitkäluodossa. Hemmo puhui merivartiostosta ja sanoi: ”Se on kiva homma, kun saa olla siellä laivoissa. Pane paperit sisälle, niin pääset paljon helpommalla kuin sahalla työskentelemällä.” Hemmo oli käynyt konepuolen kurssin ja oli konemiehenä VL Tursaksessa.

Mauri ajatteli, että minäpä koitan hakea sinne. Hän ryhtyi etsimään sotilaspassiaan ja kansakoulutodistustaan. Hän etsi ja manasi, että jusulauta, kun ei löytänyt kansakoulutodistustaan. Hänen oli lähdettävä vanhan opettajansa puheille kansakouluun. Opettaja kirjoitti jäljennöksen todistuksesta, ojensi sen Maurille ja sanoi: ”Sinä olitkin aika hyvä koulussa.” Mauri vastasi: ”Ei se todistus oikein siltä näytä.”

Mauri matkusti Turkuun ja meni Saaristomeren merivartioston esikuntaan. Esikunta oli lähellä linja-autoasemaa Tuureporinkatu 1:ssä. Siellä sanottiin, että kuukauden kuluttua tulee tieto, jos hyväksytään palvelukseen. Mauri ehti olla kaksi päivää sahalla töissä, kun tuli kirje, jossa ilmoitettiin hyväksymisestä ja kehotettiin kiireesti ilmoittautumaan esikunnassa.

Oli huhtikuun ensimmäinen päivä vuonna 1952, kun Mauri meni taas esikuntaan. Siellä kerrotiin, että hänen palveluspaikkansa on Lypertön merivartioasema ja neuvottiin millä tavalla hän matkustaa linja-autolla Kustaviin. Mauri astui ulos linja-autosta Kustavin kirkonkylässä ja näki hevosen, reen ja ajurin, joka oli asevelvollinen. Ajuri tuli kysymään Maurilta: ”Oletko menossa merivartioasemalle?” Mauri vastasi myöntävästi ja istui rekeen. Hevoskyydillä mentiin Lypertön saaren pohjoispäähän Katanpään linnakkeen alueelle. Merivartioasema oli linnakkeen sataman pohjukassa vanhassa kaksikerroksisessa talossa. Aseman päällikkö asui yläkerrassa ja miehistö alakerrassa.

Merivartioaseman päällikkö, joka oli ylikersantti, oli kotoisin Uudestakaupungista. Merivartijat olivat kustavilaisia. Lokalahden mies liittyi tähän joukkoon. Päällikkö ojensi kirjan Maurille ja sanoi: ”Lue tämä, niin tiedät miten toimia.”

Tuli kevät, ja veneitä alettiin laittaa purjehduskuntoon. Ne olivat vanhoja veneitä: yksi oli muita isompi kalastajavene ja yksi oli rautavene, joka oli ollut sodassakin käytössä.

Puklaluodon Paavolla oli silakkarysä Katanpään linnakkeen ulkopuolella kiinnitettynä köydellä Katanpään kallioon. Rysässä oli paljon suuria silakoita. Paavo tuli asemalle kysymään, että tulisiko joku auttamaan. Auttaja löytyi aina, kun tarvittiin. Maurikin oli nuorena miehenä kauhomassa silakoita rysästä. Paavo antoi aina silakoita kiitokseksi avusta ja heitteli joukkoon isoja ahvenia. Asemalla oli aina silakkaa syötäväksi ja ahveniakin, kun niitä rysästä saatiin. Se alensi huomattavasti aseman ruokakunnan kustannuksia. Palkasta maksettiin ruokakunnalle yksi markka ruokapäivästä.

Juhannuksen jälkeen tuli vartiolaiva Pmu 1 Katanpään laituriin. Puhekielessä laivasta käytettiin nimeä Peemu. Se oli tsaarinaikainen venäläinen proomu. Siinä olivat hienot hytit ja muut sisätilat, ja se puksutti hiljaa kuuden solmun vauhdilla eteenpäin kaksisylinterisen moottorin voimalla. Laivassa oli Lokalahtelainen päällikkö.

Mauri siirrettiin merivartijaksi Peemuun. Sitten laiva lähti ajamaan kohti Gullkronaa, missä tehtävänä oli valvoa olympia liikennettä. Helsingin olympialaisten vuoksi veneilijöiden oli käytettävä määrättyä olympiaväylää matkalla Helsinkiin. Peemusta laskettiin ankkuri Gullkronan väylän varteen ja perästä kiinnitettiin vaijeri läheiseen saareen. Pikkuvene, jossa oli perämoottori, laskettiin veteen. Sitten alkoi valvonta. Kaikki veneet, jotka menivät ohi, kirjattiin ylös. Ulkomaalaiset veneet tarkastettiin pikkuveneen avulla. Joka päivä ilmoitettiin radiolla merivartioston esikuntaa tiedot veneistä, niiden kansallisuus ja mihin suuntaan ne kulkivat. Valvonta loppui, kun olympialaiset päättyivät.

Gullkronan tehtävän jälkeen Peemu määrättiin kuljettamaan puutavaraa saaristosta merivartioasemille ja Turkuun. Laivan kannelle lastatiin isot kasat halkoja ja pöllejä.

Ahvenanmaan matkalla Peemu kiinnitettiin laituriin Maarianhaminassa. Mauri käveli laiturilla, kun sinne tuli mies ja rupesi kuulustelemaan Mauria: ”Minkä takia te olette tänne tulleet? Mistä te tulette? Minkä maalaisia te olette? Mauri vastasi: ”Suomalaisia ollaan. Meillä on tuossa lasti halkoja merivartioasemalle.” Mies kysyi: ”Oletteko merivartiomiehiä?” Mauri tokaisi: ” Ollaan. Mene vaikka kysymään päälliköltä.” Mies ihmetteli vielä: ”Ettekö te olekaan merivoimien miehiä?” Vuonna 1952 Ahvenanmaan demilitarisointi oli arka asia ahvenanmaalaisille, tai ehkäpä mies oli Neuvostoliiton konsulaatista.

Vartioston kuorma-auto tuli laiturille, ja halot lastattiin siihen. Kuorma-auto vei halkokuorman Maarianhaminan merivartioasemalle, joka oli keskellä kaupunkia. Peemun purjehduskausi päättyi syksyllä, ja Mauri komennettiin vartioston järjestämälle merivartijan alkeiskurssille.

Keväällä 1953 Mauri siirrettiin VL Tiiraan. Se oli entinen Venäjän keisarinnan huvipursi. Sen sisätilat olivat ylellisen hienot. Saaristomeren merivartioston komentaja Jääsalo oleskeli pitkiä ajan jaksoja Tiirassa kesäisin. Hänellä oli komea salonki käytössään. Kokki ja tarjoilija huolehtivat hyvinvoinnista. VL Tiira kierteli saaristossa Ahvenanmaa mukaan lukien ja kävi merivartioasemilla, joissa komentaja teki tarkastuskäyntinsä. Kun Tiiran purjehdyskausi päättyi syksyllä, Mauri komennettiin kurssille Merivartiokouluun, joka oli Katajanokalla Helsingissä.

VL Tiira. Kuva on Kymenlaakson museon kokoelmasta.

Keväällä kurssi päättyi, ja kersantiksi ylennettynä Mauri määrätiin VL Tursaksen puosuksi. Tursaksen päällikkönä oli vanha merikapteeni Uudestakaupungista. Laivaan oli asennettu tutka vuonna 1953. Se oli ensimmäinen vartiolaiva, joka varustettiin tutkalla. Tursas kulki kovassa myrskyssä kohti etelää Itämerellä. Laiva sukelsi syvälle aallon pohjaan ja nousi ylös laivan yli vyöryvästä vedestä. Päällikkö katseli vaan rauhallisesti ympärilleen. Mauri oli merisairas. Hänen omin sanoin sanottuna: ”Mä olin kipeä. Oksensin vallan perhanasti, ja se oli vallan kauheaa.” Moni muukin oli merisairas. Laiva kulki edelleen kohti etelää, kunnes päällikkö sanoi, ettei enää siihen suuntaan. Tutkassa näkyi jo Viron rannikko ja laivoja, jotka tunnistettiin neuvostoliittolaisiksi. Laivoja seurattiin jonkin aikaa ja lähdettiin takaisin kohti Suomea. Mauri ei silloin ymmärtänyt matkan tarkoitusta. Hän yritti vain selvitä hengissä reissusta. Mauri muisteli, ettei hän muuta kertaa olisi ollutkaan merisairaana – ainakaan niin pahoin kuin silloin oli.

Sitten oli taas koulutuksen vuoro. Mauri komennettiin merenkulkukouluun Kotkaan opiskelemaan merenkulkua. Siellä oli opettajana vanha armeijan luutnantti. Opettaja palautti koepaperin ja sanoi: ”Sinulla on sama numero kuin minullakin on ollut. Sinä pääset vielä pitkälle.” Maurin oppilasnumero oli 13. Opettaja jatkoi vielä sanoen: ”Täällä on yksi paha virhe. Mitä on seitsemän kertaa seitsemän?” Mauri vastasi ihmetellen, että 49. ”Mutta kun täällä on 14”, sanoi opettaja. Sama opettaja evästi Mauria toisen asian yhteydessä sanoen: ”Muista aina, ettet koskaan työaikana nauti alkoholia.” Mauri oli kurssinsa toiseksi paras.

Ylikersantiksi ylennyksen jälkeen Mauri määrättiin Fagerholman merivartioasemalle vartioaliupseeriksi. Siinä tehtävässä hän ei ehtinyt olla kuin muutaman kuukauden, kun tuli siirto Bodön merivartioaseman päälliköksi. Bodössä kului parisen vuotta, kunnes VL Tursas tuli ankkuriin Bodön edustalle, ja Mauri määrättiin Tursaksen perämieheksi.

Mauri oli kesän 1958 perämiehenä VMV 19:ssä. Hän muisteli, että oli 50-luvulla myös perämiehenä VMV 20:ssa ja merivartijana sekä VL Silmässä, joka oli entinen raivaaja Silmä että VMV 15:ssä.

Syksyisin purjehduskauden päätyttyä Vemmat nostettiin vedestä Turun kaupungin telakalla Ruissalossa. Ne huollettiin ja maalattiin siellä. VMV 15:ssä oli lämpö päällä telakalla, ja Mauri asui siinä jonkin aikaa 50-luvun alussa.

Apusahurin palkka oli 22 000 markkaa kuukaudessa Sakun sahalla. Kun Mauri astui merivartioston palvelukseen, merivartijan palkka oli 19 000 markkaa kuukaudessa ja verojen jälkeen 17 000 markkaa kuukaudessa. Tilastokeskuksen laskurin mukaan vuonna 2022 mainittujen palkkojen arvot olivat 808 euroa, 697 euroa ja 624 euroa. Tilipussi käytiin kuittaamassa merivartioston esikunnan rahatoimistosta tai noudettiin asuinpaikkakunnan postitoimistosta.

Mauri muisteli, että hän olisi jo Lypertössä ollessaan käynyt Uudessakaupungissa pukuliikkeesä, joka teki myös virkapukuja, tilaamassa virkapuvun itselleen. Puku oli kallis, vaikka valtio maksoi siitä puolet. Merivartijalle virkapuku oli pyhäpuku, jota harvoin käytettiin. Palvelusasuna asemilla ja laivoilla oli haalarit. Päähineenä oli suikka tai karvalakki. Palvelusasuna oli myös Jääsalon puku, joka oli haalarikankaasta tehdyt housut ja pusero. Puseron sijasta käytettiin myös puseroa pidempää takkia, jonka kanssa pidettiin vyötä. Laivoilla palvelusasua käyttivät kaikki, päälliköstä alkaen. Kun laivan miehistö oli kannella rivissä tarkastusta varten, silloin upseereilla ja aliupseereilla oli virkapuku päällään, muut olivat palvelusasussaan.

Mauri jutteli Turun torilla kaverinsa kanssa. Kaveri, joka oli merivartija, sanoi lähtevänsä tyttöystävänsä kanssa tanssimaan Kupittaan Hippokselle. Hän pyysi Mauria myös sinne. Mauri vastasi: ”Mä olen niin jumalattoman kehno tanssimaan. En mä kehtaa sinne tulla.” Kaveri jatkoi suostutteluaan sanoen, että ei siellä tanssia tarvitse, tulet katselemaan. Mauri suostui vastahakoisesti ja sanoi: ”Saamari sentään, jos mä sit lähden.”

Hippoksen tanssipaikalla Mauri istui tai seisoskeli ja katseli. Hän huomasi, että yksi kaunis tyttö katselee häntä. Mauri käänsi päänsä pois ja katsoi uudestaan, hämmentyen, kun tyttö katseli edelleen häntä. Sitten Mauri ajatteli, että menen hakemaan tanssiin, kun kukaan muu ei ole vielä hakenut. Pari tanssi kaksi tahtia, kuten tapana oli. Sen jälkeen oli vuorossa naisten haku. Tyttö tuli heti hakemaan Mauria, joka ajatteli: ”Voi hyvä siunatkoon sentään.” Seuraavaksi Maurin oli haettava tyttöä kohteliaisuudesta tanssimaan. Tanssin päätyttyä Mauri kysyi: ”Aikooko neiti mennä yksin kotiin?” Vastaus oli, ei. Mauri jatkoi: ”Sopiiko, että minä tulen saattamaan.” Vastaus oli, juu. Mauri sanoi: ”Kun olen niin huono tanssimaan, lähdettäisiinkö jo kävelemään.”

Kävelymatka oli pitkä. Pari käveli hiljakseen jotain jutellenkin. Kun tultiin perille, Mauri ehdotti, että sovittaisiinko tapaamisesta ja selitti lähtevänsä huomenna työvuorolle Ahvenanmaalle. Tyttö vastasi: ”Juu. Tavataan vaan.” Mauri lupasi tulla sovittuna aikana samalle paikalle, jossa he olivat. Niin siinä kävi, että Mauri oli sovittuna aikana paikalla. Hetken odoteltuaan hän näki, kun tyttö tuli läheisestä talosta ja sanoi: ”Katsoin tuolta ikkunasta, tuletko sinä tänne.” Hän ei ollut luottanut siihen, että Mauri tulisi tapaamiseen. Tyttö kertoi, että hän menee sairaanhoitajakouluun, jossa opiskelu kestää kaksi vuotta. Oli vuosi 1954.

Pari tapasi monta kertaa, mutta ei heillä muuta ollut, kunhan oltiin yhdessä ja halattiin. Siihen aikaan seurustelussa edettiin hitaasti ja varovaisesti. He tekivät pitkiä kävelyretkiä ja kävivät toisinaan ravintolassa syömässä. Kului kaksi vuotta, ja tytön koulu loppui. Mauri kysyi: ”Mennäänkö ostamaan sormukset?” Tyttö vastasi myöntävästi, ja sormukset ostettiin. Syksyllä 1956 Mauri kysyi tytöltä: ”Mennäänkö Lokalahden kirkkoon vihille?” Vastaus oli: ”Mennään vaan.” Mauri ei koskaan kysynyt tytöltä, että haluatko tulla vaimokseni. Pariskunnalle syntyi poika vuonna 1958. Avioliitto kesti 62,5 vuotta ja päättyi vaimon kuolemaan.

Mauri oli partiomiehenä merivartioston partioveneessä 1950-luvulla. Partiovene oli kulussa Kustavin eteläpuolella, kun edellä kulki samaan suuntaan iso hytillinen kalastajavene. Partiovene saavutti kalastajavenettä. Mauri huomasi, että veneessä touhutaan jotain ja kysyi partioveneen päälliköltä: ”Tarkastetaanko toi vene?” Päällikkö hiljensi vauhtia ja ajoi kalastusveneen rinnalle. Kaksi miestä kalastajaveneestä tervehti merivartijoita, ja merivartijat vastasivat tervehdykseen. Partiovene jatkoi matkaansa eikä kalastajavenettä tarkastettu.

Vuosia oli kulunut viitisentoista, kun Mauri keskusteli Vartsalan miehen kanssa. Keskustelun aikana yhtäkkiä mies kysyi: ”Olitko sinä perkele silloin siellä veneessä, kun ajoitte meitä kiinni?” Hämmentyneenä Mauri vastasi: ”En tiedä. Taisin olla.” Mies kertoi, että heillä oli pirtulaatikko veneessä silloin, kun partiovene lähestyi. Pirtulaatikossa oli 12 pulloa pirtua. Mies oli sanonut kaverilleen: ”Nyt tuli paha käry. Piru perii meidät.” Kaveri oli vastannut, että pistetään ne äkkiä yli laidan. Mies oli pudotellut pullot hiljaa yli laidan mereen mutta oli pistänyt yhden pullon kassiinsa. Mauri nauroi jälkeenpäin, että se oli hyvä takavarikko.

Mauri palveli vartiolaivojen perämiehenä ja VMV 19:n päällikkönä 1960-luvulla. Vuosikymmenen puolivälin jälkeen hänet määrättiin Susiluodon merivartioaseman päälliköksi.

Toukokuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1969 klo 21.15 Susiluodon merivartioasemalle tuli mies nimeltään Holm ja kertoi, että hänen talonsa palaa. Mvmestari Mauri Ihattula ja kaikki muut aseman miehet, paitsi päivystäjä, lähtivät kiireesti lastaamaan aseman palokalustoa HV 128:aan. Veneellä ajettiin palopaikalle ja ryhdyttiin sammuttamaan tulipaloa. Tulipalo onnistuttiin tukahduttamaan. Sammutustöiden aikana Holmin koira puri Mauria vasempaan sääreen, johon tuli avohaava. Purema ei tuntunut niin pahalta, että olisi pitänyt lähteä lääkäriin. Miehet palasivat asemalle seuraavan vuorokauden puolella klo 00.30. Mvja Seppo Kauppinen jätettiin jälkivartiointiin palopaikalle ja noudettiin aamulla asemalle.²

Mauno Koiviston ensimmäisen pääministerikauden aikana 1968 – 1970 Viron sosialistisen neuvostotasavallan pääministeri oli virallisella vierailulla Suomessa. Vierailuohjelmaan kuului 27.9.1969 kalastusmatka Kustaviin. Kaksi päivää ennen kalastusmatkaa suojelupoliisista tuli kolme miestä Susiluodon merivartioasemalle neuvottelemaan Viron pääministerin turvallisuudesta.²

Koiviston seurue majoittui merimotellissa Kustavin pohjoisrannalla. Mauri lähti miehistöineen Susiluodon partioveneellä noutamaan seuruetta. Mauri ilmoittautui pääministeri Koivistolle asian mukaisesti. Koivisto vastasi: ”Jaaha. Terve. Juu.Tervehdys.” Seurue astui veneeseen, ja lähdettiin kohti kalastuspaikkaa. Siellä seurue rupesi kalastamaan uistinta heittämällä. Viron pääministerin sivuilla tai takana hääräsi koko ajan yksi avustaja vapaa ja siimaa väistellen. Sopivassa tilaisuudessa Mauri kysyi avustajalta syytä hääräämiseen. Mies vastasi:” Kuule se on semmoinen juttu, ettei hän ole kalastanut ennen eikä osaa mitään. Jos hän liukastuu ja loukkaantuu, niin minut tapetaan, kun palaan Viroon.” Mies jatkoi tarkkana tehtävässään. Aika kului ja Mauri puheli, että kohta tulee pimeä ja pitäisi lähteä paluumatkalle. Eivät malttaneet lähteä. Viron pääministeri huiski vavallaan ja sai paljon haukia ja ahvenia. Hän huusi aina innoissaan kalan saadessaan. Koivisto seurasi ihmeissään touhua.

Paluumatkalla Koivisto katseli veneen ikkunasta ja sanoi: ”Ei tääl näy mittää majakoi. Ei mittää valoi näy.” Mauri vastasi: ”Ei. Meillä on vain kuu ja tähdet täällä. Ei täällä muuta ole.” Koivisto kurkkasi ulos ja totesi: ”Niin. Niin se on ollut varmaan ennenkin.”

Partiomatkalla Susiluodon partioveneen miehistö tarkasti kalastuskortteja. Kalastavalta henkilöltä puuttui kalastuskortti. Mauri ryhtyi kirjoittamaan sakkolappua ja sanoi, että sakko on 40 markkaa. Henkilö, joka oli naantalilainen johtaja, sanoi: ”Ei se kuulu minulle enkä koskaan maksa tuommoisia.” Siihen Mauri totesi: ”Selvä. Pistetään sitten 80 markkaa.” Johtaja sanoi, että hullu mies ja rupesi nauramaan. Mauri vei paperit nimismies Laineelle Taivassaloon. Laine sanoi, että hän vie asian raastuvanoikeuteen. Jonkin ajan kuluttua Laine soitti ja kertoi, että kun herra johtaja kietäytyi maksamasta, niin pistin sakoksi 180 markkaa ja raastuvanoikeus vahvisti sakon. ”Nyt äijä on vissiin onnellinen, kun sai 180 markan sakon”, sanoi Laine ja nauroi.

Yksi kaveri, jolta Mauri kysyi kalastuskorttia, vastasi: ”Nej, jag prata bara svenska.” Siihen Mauri tokaisi: ”Kyllä sinä Suomea puhut.” Vastaus oli, nej. Mauri kertoi vaihtoehdot: ”Sakko olisi 40 markkaa, jos puhuisit Suomea, mutta kun kieltäydyt, sakko on 80 markkaa.” Kaveri puhui Suomen kielellä: ”Ei niin paljon. Voi ei minulla ole yhtään rahaa. Minä yritän kalastaa ja myyn kalat saadakseni rahaa.” Mauri kysyi, että onko niin, ettei sinulla ole nytkään yhtään rahaa. Kaveri vastasi: ”Ei ole. Isä sanoi, että mene kalastamaan ja viedään sitten kalat myytäväksi.” Mauri sanoi: ”Sovitaanko niin, että minä en kirjoita sinulle sakkolappua vaan sinä menet ensi tilassa ostamaan kalastuskortin.” Kaveri ilahtui sanoen: ”Jos. Jos minä saan anteeksi, niin minä varmasti menen.” Mauri päätti asian sanomalla: ”Selvä. Sovitaan niin.” Mauri on jälkeen päin muistellut, että se oli hyvä temppu ja lopputulos oli parempi kuin sakko.

Kerran vanhahko nainen oli kalastamassa Kustavissa. Puuttuvaa kalastuskorttia hän selitti: ”Kyllä minä ajattelin sitä kalastuskorttia mutta oletin, ettei sitä kukaan kysy. Eikä minulla oikein rahaakaan ollut.” Mauri sanoi naiselle: ”Toivotan oikein hyvää kalastusonnea.” Nainen vastasi: ”Kiitos. Kiitos.” Ystävällisyydestä tulee hyvä mieli kummallekin. Eikä aina tarvitse sakkoa kirjoittaa.

Presidentti Urho Kekkonen oli tunnetusti innokas kalamies. Kekkonen kävi usein Kustavin ja Iniön vesillä kalastamassa. Susiluodon vuosinaan Mauri oli monta kertaa Kekkosen kalakaverina. Susiluodon partioveneellä mentiin saaressa olevalle huvilalle, joka oli kalastusmatkan tukikohtana. Sieltä käytiin kalastamassa: Mauri souti venettä, ja Kekkonen heitti uistinta. Kalastuksen jälkeen saunottiin huvilan saunassa.

Kerran Mauri oli taas Susiluodon partioveneellä noutanut Kekkosen Kultarannasta, ja oltiin menossa kalastamaan, kun Kekkonen kysyi: ”Mitä salakuljetusrintamalle kuuluu?” Mauri vastasi: ”Kuuluu semmoista, että sitä viinaa pitäisi kytätä ja ottaa pois.” Siihen Kekkonen sanoi, että tuleeko. Mauri vastasi: ”Muutama pullo. Minä olen sitä mieltä, että jos sieltä muutama pullo tulee niin antaa tulla. Nyt puhutaan, että huumeita tulee. Sitä pitäisi minun mielestäni kytätä, mutta vielä ei ole annettu määräystä.” Kekkonen vastasi: ”Siinä minä olen sinun kanssasi samaa mieltä.” Keskustelu on jäänyt  Mauri mieleen, koska se oli ensimmäinen kerta, kun Kekkonen sinutteli häntä. Siitä lähtien Kekkonen aina sinutteli Mauria, mutta Mauri ei sinutellut Kekkosta.

Kekkosen hyvä kalakaveri oli Keskon pääjohtaja vuorineuvos Nurmela. Hänellä oli aina neljä pulloa Leijona viskiä mukanaan, kun mentiin huvilalle. Nurmelalla oli tapana sanoa: ”Jaaha. Sitten otetaan.” Sen jälkeen Kekkonen, Nurmela ja Mauri kilistelivät lasejaan, ja ottivat. He kilistelivät myös saunan lauteilla kolmistaan. Kerran saunan jälkeen Nurmela sanoi: ”Jaaha Ihattula kyllä kai me otetaan lisää. Ottaako presidentti myös?” Kekkonen vastasi: ”Ei. En minä. Ottakaa te vain.” Kekkonen jatkoi papereidensa lukemista.

Vaikka Mauri nautti alkoholia Kekkosen kanssa, hän otti sitä maltillisesti. Hän piti aina huolen siitä, että Susiluodon veneen partiomies ei nauttinut alkoholia.

Vuosien varrella Kekkosesta ja Maurista tuli hyvät kaverit keskenään. Kerran Mauri oli lomalla, kun vartioston esikuntaan tuli presidentin kansliasta ilmoitus, että Kekkonen tulee Kustaviin kalastamaan ja Maurin on oltava veneenkuljettajana. Loma keskeytettiin, ja taas oli lähdettävä kalastusmatkalle.

Kekkosen kalastusmatkalla 31.10. – 1.11.1969 Mauri ja mvpursimies E. Mäntylä noutivat PV 22:lla Kekkosen seurueineen VL Kuikasta ja veivät erään saaren laituriin. PV 22 miehistöineen yöpyi laituriin kiinnitettynä meritoimiston päällikön määräyksestä varmistamassa presidentin kalastusmatkaa.³

Iniön kalastusmatkalla 24.5.1970 Mauri ja Mäntylä noutivat Kekkosen seurueineen PV 22:lla Vuosnaisten laiturista ja veivät toimitusjohtaja Paukkosen huvilan laituriin. Illalla seurue vietiin takaisin Vuosnaisiin.³

Kuvassa ovat vasemmalta katsoen mvpursimies E. Mäntylä, toimitusjohtaja Paukkonen ja mvmestari Mauri Ihattula sekä oikealta katsoen vuorineuvos Nurmela ja presidentti Kekkonen.

Kun Kekkonen täytti 75 vuotta, presidentin kansliasta tuli vartioston esikuntaan Maurille kutsu Kekkosen 75-vuotisjuhlaan. Vartioston komentaja soitti Maurille ja sanoi, että totta kai sinä menet, kun Mauri vähän empi. Komentaja lupasi myös, että autonkuljettaja tulee vartioston autolla kuljettamaan Maurin juhlapaikalle ja takaisin. Mauri prässäsi housunsa ja kiillotti kenkänsä ja ajatteli: ”Minäpä menen, kun presidentti kutsuu.” Kaksi päivää ennen juhlaa vartioston komentaja soitti ja kertoi, että Mauri ei pääse Kekkosen 75-vuotisjuhlaan. Helsingin herrat olivat junailleet asian niin, että joku meni juhlaan Maurin sijasta.

Kun Mauri oli ylennetty luutnantiksi, hän jutteli tutun miehen Alastalon Samun kanssa. Samu kertoi, että Maurin käydessä kansakoulua alaluokilla, hän oli kysynyt Maurilta: ”Mikä sinusta tulee isona?” Siihen Mauri oli vastannut: ”Lääkäri tai upseeri.”

Maurin eläkkeelle lähtö lähestyi. Vartioston komentaja soitti Maurille ja kertoi, että Rajavartiolaitoksen esikunta on antanut Saaristomeren merivartiostolle kaksi yliluutnantin vakanssia, ja koska sinä olet eniten koulutettu, sinä saat toisen niistä. Ehtona vakanssin saamiselle oli, että Maurin oli allekirjoitettava sitoumus vähintään puolen vuoden palveluksesta. Mauri allekirjoitti ja palveli tarvittavan ajan.

Yliluutnantti Mauri Ihattula jäi eläkkeelle Susiluodon merivartioasemalta elokuussa vuonna 1977.

Palvelusajastaan Mauri totesi: ”Täytyy sanoa, että se oli minulle erinomaisen hyvää ja mielenkiintoista aikaa elämässäni.”

 

Veikko Loukonen

 

Mauri Ihattulan haastattelu 13.12.2023. Keskustelu Mauri Ihattulan kanssa 20.2.2023.

Viitteet

1. https://fi.wikipedia.org/wiki/Jens_Zachariassen
2. T-21736. Ac:61. Asemapäiväkirja. Susiluodon merivartioasema (1969 – 1969). Kansallisarkisto. Viitattu19.3.2024.
3. T-21736. Ab:58. Pursi- ja konepäiväkirja. Partiovene 22 (PV 22) (1969 – 1970). Kansallisarkisto. Viitattu 19.3.2024.