Meripartiomestaruuskilpailu

Johdanto

”Alkusyynä meripartiomestaruuskilpailujen syntyyn on pidettävä rajavartiolaitoksen rajapartiomestaruuskilpailuja, joita oli vuodesta 1948 lähtien pidetty jo viisi kertaa. Vuonna 1952 Saaristomeren merivartioston komentaja H. Jääsalo sai tehtäväkseen suunnitella vastaavat kilpailut meriolosuhteisiin soveltaen merivartiostoille. Hän ryhtyi yhdessä ”toimikunnan” kanssa, johon kuuluivat kaptl S. Sipari, kaptl K.J. Valtasaari, kaptl F. Häggholm, kapt G. Eronen ja sotvirk M. Eriksson, suunnittelemaan kilpailumuotoja sekä sääntöehdotusta.

Toimikunta tuli siihen tulokseen, että pääpaino on pantava merenkululle, joka muodostaa perustan koko merivartiotoiminnalle. Jos tämä taito pettää, ei myöskään annettua tehtävää voida suorittaa. Tähän aluksen ohjailuun ja merisuunnistuksen muodostamaan runkoon lisättiin merivartiopalveluun liityviä tehtäviä kilpailijoiden kiinnostusta herättävin tavoin.

Ensimmäisen koekilpailuradan laati sotvirk M. Eriksson Fagerholman mv-aseman saaristomaastoon, ja kilpailijoina olivat silloin mv-yksiköiden päälliköt. Huvittavana kohtana tästä ensimmäisestä kilpailusta voidaan mainita yhden partion erittäin innokas toiminta. Partio näki rannalla padan kiehumassa, ja sen ynpärillä henkilöitä. Innoissaan se syöksyi rantaan, jolloin padan ympärillä häärineet henkilöt syöksyivät pakoon metsän pimentoihin. Pata kaadettiin nurin ja tuli sammutettiin toisten partiomiesten rynnätessä ”viinankeittäjien” perään metsään. ”Karkulaiset” löydettiinkin, ja he osoittautuivat talon naisväeksi, jolla oli pyykinpesun valmistelut käynnissä rannalla. Anteeksipyynnöin, padan täyttämisellä kaivovedellä ja tulen sytyttämisellä padan alle ”takavarikosta” selvittiin. Opetuksena tästä oli, että rastit oli merkittävä hyvin, jotta ei pääsisi syntymään tällaisia erehdyksiä.

Meripartiomestaruuskilpailujen säännöt vahvistettiin 30.8.1952. Kilpailun tarkoitus ja päämäärät määriteltiin seuraavasti: Meripartiomestaruuskilpailun tarkoituksena on merivartiopalveluun kuuluvien tai siihen läheisesti liittyvien tehtävien saattaminen tätä palvelua edistävän ja kehittävän kilpailun kohteeksi. Sen yleiset päämäärät ovat merivartiopalvelun kehittäminen ja yhdenmukaistaminen, merenkulkutaidon kehittäminen sekä merivartiopalveluun liittyvän merimiestaidon ylläpitäminen ja kehittäminen.

Saaristomeren merivartiosto järjesti ensimmäisen meripartiomestaruuskilpailun Kustavissa 26.9.1952. Kilpailuun osallistui kaikista merivartiostoista kaksi partiota, joiden vahvuus oli kolme miestä. Soutukilpailusta, rettiajosta huoltoveneellä ja reittiajon varrella suoritetuista tehtävistä annettiin pisteet. Kilpailun voitti eniten pisteitä saanut partio.

Kilpailua muutettiin 1960- luvun alkupuolella siten, että tehtävät suoritettiin maissa eri tehtävärasteilla ja reittiajo oli pelkkä merisuunnistus.

Vuonna 1968 meripartiomestaruuskilpailun nimi muutettiin merivartiomestaruuskilpailuksi. Samana vuonna järjestettiin ensimmäinen vartiolaivojen välinen kilpailu. Seuraavana vuonna kilpailu tapahtui ensimmäisen kerran talviolosuhteissa.”¹

Muistelut meripartiomestaruuskilpailusta

Järjestyksessään 12. meripartiomestaruuskilpailu järjestettiin 6.6.1963 Kokkolan ja Pietarsaaren välisellä merialueella.

Saaristomeren merivartioston esikunnan nimeämä Saaristomeren 1. partio oli mvpursimies Anton Saarinen, mvja Jorma Siekkinen ja mvja Kalevi Heikkilä. Saarisen ja Siekkisen palveluspaikka oli VL Tavi. Heikkilä komennettiin Hiittisten mv-asemalta kuukaudeksi VL Taviin, jotta partio voisi harjoitella soutamista ja muita tehtäviä.

Kokkolaan matkustimme junalla kilpailua edeltävänä päivänä. Illan aikana saunottiin ja tutustuttiin kilpakumppaneihin sekä heitettiin herjaa toisillemme, kuten kuuluu merihenkiseen tapaan. Myös virvokkeita nautittiin.

Koitti aamu, jolloin mestaruus ratkottiin. Aamu oli ankean oloinen: kylmä ja tuulinen, näkyipä merellä vaahtopäitäkin. Kalustona oli HV- luokan avovene, jossa oli 20 hv Johnsson perämoottori. Veneessä olivat polttoainekanisteri ja kaksi paria airoja. Reittiajon pituus linnuntietä mitattuna oli noin 50 kilometriä. Tiedossa oli koko päivän reissu. Partiot lähetettiin matkaan puolen tunnin välein. Olimme ensimmäinen matkaan lähtevä partio, ja lähtöaikamme oli klo 08.00. Lähdön jälkeen selvisi, että ajonopeus oli pidettävä alhaisena, koska sivuvastainen tuuli heitti vettä veneeseen. Meillä oli sadeasut päällämme, mutta silti tuppasi kastumaan.

Rasteja oli useita, mutta en muista enää montako niitä oli. Rasteilla oli erilaisia tehtäviä, jotka piti ratkaista tuomarien tarkan valvonnan alla. Meillä meni aika hyvin tehtävien tekemisissä, paitsi yhdellä rastilla oli vähän ongelmia, kun piti ampua pelastusliina pienelle luodolle, jonne oli matkaa noin 25 – 30 m. Sivutuulen vuoksi oli vaikea ennakoda paljonko tuuli vaikuttaa lentorataan. Liina osui luodolle, mutta ei kuitenkaan ihannepaikkaan, johon sen olisi pitänyt osua. Siitä rapsahti virhepisteitä.

Mieleeni jäi yksi rasti, johon oli annettu ennakolta koordinaatit. Meren aukolle oli laitettu seiväs, joka ulottui metrin verran vedenpinnan yläpuolelle. Seipääseen oli laitettu jokaiselle partiolle muovipussi, jossa olivat seuraavan rastin koordinaatit. Illalla saunassa moni partio kertoi hakeneensa sitä seivästä turhan kauan. Siinä tuli paljon lisää ajoaikaa. Meidän partiomme johtaja Saarinen seisoi veneessä, katsoi tiukasti vuoroin karttaa ja kompassia sekä antoi suuntia vähän oikealle tai vähän vasempaan. Tulimme suoraan rastiseipäälle.

Kun olimme saaneet seuraavan rastin koordinaatit, niin Saarinen katseli kivisiä rantoja sekä karttaa ja sanoi, että noiden kivikoiden välistä voisi päästä, ja jos se onnistuu, niin voitamme ajoajassa oikein paljon. Siitä sitten lähdimme oikaisemaan. Jonkun matkaa ajettuamme tuli niin matala kohta, ettemme selviäisi ilman pohjakosketusta. Veneen pohja oli maalattu sitä varten, että tuoreet naarmut näkyisivät. Jokainen raapaisu toisi virhepisteen maalissa. Hetken tuumittuamme totesimme, ettei ainakaan takaisin ajeta, siitä tulee liikaa ajoaikaa. Päätimme, että Heikkilä ja Siekkinen hyppäävät mereen, jotta vene kevenee, ja talutamme sen matalikon yli. Eihän siinä ollut vettä kuin 30 – 40 senttiä. Homma onnistui ja matka jatkui.

Viimeinen koetus oli noin mailin soutu. Me valmistauduimme siihen hyvin huolella. Otimme perämoottorin pois perästä ja laitoimme sen veneen keulaan makaamaan. Siekkinen määrättiin istumaan sen päälle käsissään airo, jolla ohjaisi venettä. Veneen painopiste muuttui niin, että peräpeili nousi vedenpinnan yläpuolelle, jonka vuoksi venettä oli huomattavasti kevyempi soutaa ja helppo ohjata. Tuomarit olivat ihmetelleet, että mitä nuo Saaristomeren pojat oikein touhuavat. Olimme harjoitelleet veneen soutua ja tiesimme, että perä edellä se kulkisi parhaiten. Saimme lähtöluvan. Saarinen ja Heikkilä soutivat ja Siekkinen piti veneen kulun kurssissa. Veneenperä edellä soutaminen oli herättänyt hilpeyttä tuomarien keskuudessa. Soutuaikamme oli toiseksi paras.

Tuomarit olivat pohtineet, että pitäisikö Saaristomeren partio hylätä, kun se ei tiedä edes miten päin venettä soudetaan. Eivät kuitenkan hylänneet, koska missään säännössä ei ollut mainittu miten päin veneen pitää tulla maaliin.

Maalissa veneen pohja tutkittiin, eikä naarmuja löytynyt. Olimme voittaneet ajoajassa seuraavaa partiota 22 minuuttia ja hitainta partiota puolitoista tuntia. Reittiajosta ja soutukilpailusta saamamme pisteet korvasivat rasteilla menetettyjä pisteitä niin, että kun tuomarit laskivat pisteet yhteen, olimme voittaneet kilpailun. Sitten tapahtui yllättävä käänne tuloksissa. Maalissa partiomme johtaja Saarinen oli lohkaissut huumorimielessä: ”Pohjanlahdella on rannat täynnä kiviä, mutta vettä niin vähän, että venettä piti melkein kantaa, ettei tullut pohjakosketusta. Olisi pitänyt tuoda Saaristomereltä vettä mukanamme, mutta kun emme tienneet.” Tästä lausumasta tuomarit ottivat herneen nenäänsä, ja he päättivät pudottaa meidät kolmanneksi. Saimme tietää siitä vasta palkintojen jaossa. Syinä sijoituksemme pudottamiseen olivat suunsoitto tuomareille ja epäsotilaallinen käytös.

Palkinnot olivat ruhtinaalliset. En tiedä mitä voittanut partio tai toiseksi tullut partio sai, mutta me kolmanneksi pudotetut saimme lasten sulkapallosetit. Olimme oikein iloisia niistä.

Näin muisteli mukana ollut Jorma Siekkinen vuonna 2024.

Saarinen vasemmalla ja Heikkilä oikealla soutavat. Siekkinen ohjaa venettä. Kuva on Kymenlaakson museon kokoelmasta.

Kuva on skannattu Rajamme Vartijat lehdestä n:o 4 vuodelta 1963.

Ryhmäkuva on Kymenlaakson museon kokoelmasta.

 

VIITTEET

1. Loukonen Veikko, ”Merivartiokoulun historiikki”. Merivartiokoulun merivartioluutnanttikurssi 5 tutkielma 1985. Sivut 18 – 20.